Liikkumiseen lisää motivaatiota läsnäolosta?

Voiko kuntosalille innostua lähtemään ihan siitä syystä, että tankojen, punttien tai oman kropan heiluttelu on erinomainen läsnäoloharjoitus? Kuulostaako itsestään selvältä vai omituiselta kombolta?

Olen viime kuukausina salilla pohtinut toistoja laskiessani, että tämähän on oivallinen läsnäoloharjoitus. Mieli ja keho keskittyvät liikkeeseen ja harvoin ajatukset lähtevät kovin kauas harhailemaan. Toisin kuin perinteisessä istumaharjoituksessa hengitystä seuratessa, liikkuessa keskittyminen tapahtuu enemmän “itsekseen”, näin ainakin itse koen.

Myös lenkkeily ja vaikkapa puutarhanhoito ajavat saman asian, eihän sinne kuntosalille pakko ole mennä. Mutta omia PT opintoja kun tässä duunailen, niin väistämättä mietin, kuinka motivoida asiakkaita lihaskuntoharjoittelun pariin. Jos kotitreenaus tuntuu tylsältä ja ulkoliikunta on säiden puolesta haastavaa, kuntosali tosiaan on ihan varteenotettava vaihtoehto.

Mitä enemmän käytössä on painoja, sen enemmän pitääkin keskittyä siihen itse tekemiseen. Tuntea, mikä on sopiva määrä juuri tämän hetken vireystasoon nähden. Tarkkailla, kuinka oma keho reagoi, jaksaako se tänään enemmänkin vai onko sellainen päivä, että kannattaa hellittää hieman. Kaikki tämä auttaa pois “päissään elämisestä”.

Omaan tekemiseen keskittyminen on monelle se oma hetki, oma tila, johon voi uppoutua. Musiikin kanssa tai ilman. Mitä hälyisempi sali, sen enemmän saattaa taustalle valittu musiikki tsempata sinne omaan tekemiseen ja ympäristön sopivalla tavalla pois sulkemiseen.

Juoksijan flow on monelle tuttu käsite, mutta voimailijan flow voisi olla ihan yhtä hyvä käsite kuvaamaan sitä hyvää fiilistä, kun päivän treeni on tehty hyvin syvään hengitellen ja ajatukset hetkeksi sivuun siirtäen. Vai onko joku joskus lähtenyt treeneistä kotiin huonotuulisena ajatellen, ettei kyllä olisi kannattanut lähteä liikkeelle?