top of page

Pilpalan pikkuaasit - metsäkävelyitä ja läsnäoloa

  • Writer: Kirsi
    Kirsi
  • Sep 4, 2022
  • 2 min read


ree

Aasin töräytys herättää hilpeyttä. Eihän se kaunista kuultavaa ole, mutta ”kukkii se perunakin”, kuten Lopella sanotaan. Aaseihin tutustuminen keskellä maaseudun rauhaa on ehkä tämän kesän parhaimmista meditatiivisista hetkistä. Olen jo jonkin aikaa seurannut Facebookissa Satuaasin tallia Lopen Pilpalassa ja kun tilaisuus tuli, osallistuin innokkaasti tapahtumaan.


Metsäretki Välimeren miniaasia taluttaen ja perunasämpylä kahvit siinä lomassa kuulostaa sen verran hauskalta, että en ainakaan itse voinut vastustaa ajatusta. Vielä upeampi kokemus oli osallistua tapahtumaan. En olisi etukäteen uskonut, kuinka voimaannuttava muutaman tunnin vierailu aasien luona voikaan olla! Olin ennakkoon todella innostunut ja kiinnostunut aaseista, mutta hämmennyin silti siitä, kuinka melko yksinkertaiset toimet eläinten kanssa voivatkaan olla elämys.


Ennen aasikävelylle lähtöä aaseihin tutustutaan kaikessa rauhassa ja ne esimerkiksi harjataan. Tällä kertaa oli hieman sateinen päivä, joten liikuimme vain lähimetsässä. Mahdollisuus olisi myös lähteä upean kirkasvetisen Melkutin-järven rantaa pitkin vaeltamaan puolipäiväretkelle! Asiakkaat voivat myös osallistua aasien ruokkimiseen sekä retken päätteeksi tarvittavaan puhdistukseen.

Tyypillinen asiakas on luultavasti eläinrakas, virkistystä kaipaava kaupunkilainen. Usein asiakas saapuu ”metsäkävelytilaisuuteen” omatoimisesti. Aasiavusteinen toiminta ei vielä ole kovin tunnettua. SatuAasin tallilla on mahdollista saada kuntouttavaa sosiaalipedagogista hevostoimintaa, emäntä on taustaltaan psykologi ja lisäksi myös Green Care asiantuntija.


Tavoitteena aasikävelyllä lähtemisessä ainakin minulle oli uudenlainen kokemus, joka ei ehkä ennen tapahtumaa ole ollenkaan tuttua. Itse kävin viimeksi hevostallilla joskus 30 vuotta sitten ja silloinkin kurkin varovasti ympärilleni. Välimeren aasit ovat niin söpöjä, etten edes osannut jännittää vaikka ensimmäistä kertaa olinkin taluttamassa.


Eläinten hoitaminen ja niiden taluttaminen jo itsessään tarjoavat onnistumisen elämyksiä ja läheisyyttä eläimen kanssa. Välitön palaute tuleekin jo eläimen kanssa vuorovaikutuksessa, eikä virkistäytymisessä ole mielekästä varsinainen tulosten mittaaminen. Voisiko se sitten olla hymy huulilla ja rauhoittunut sydämen syke?


Suosittelen siis lämpimästi etenkin, jos Lopen suunnalla liikut! Ja kannattaa sinne kauempaakin lähteä 😊 Katso tarkemmin tapahtumista ja palveluista https://satuaasintalli.fi/


Tässä tunnelmia vierailulta, kävelyn ja lounaan jälkimainigeista:



 
 
 

Comments


  • Instagram
  • Facebook

©2025 RentoPaja

bottom of page