Voiko kukkien kastelu hoitaa myös kastelijan mieltä? Luonnon mindfulnessia
- Kirsi

- Jul 26
- 2 min read
Updated: Nov 4

Metsän ja luonnon terveysvaikutuksista rummutetaan niin paljon, että kyllä se on uskottava. Ja tukeehan myös oma kokemus sitä; usein stressaantuneena kävely metsässä rauhoittaa mieltä, ainakin vähän helpottaa.
Pitääkö nähdä metsä puilta?
Kaupungeissa on usein puistoja, jotka ovat siistittyjä ja melko pelkistettyjä. Ja siellä puut ovat keskeisessä roolissa, tosin Suomessa rönsyileviä kukkaistutuksia tai kaupunkiniittyjä löytää melko harvoin. Mutta ne puut - riittääkö että niiden välissä käyskentelee vai pitääkö paeta erämaahan?
Minulla helpoin tapa vaikkapa kesken työpäivän on lähteä lähimetsään, joka on lähinnä pieni kaistale pusikkoa, johon läheisten autoteiden äänet kuuluvat vain vaimeasti. Pystyn jossain lähietäisyydellä myös näkemään asuinrakennuksia ja usein vastaan tulee yksi tai toinen koiranulkoiluttaja. Ei haittaa, että puiden lähellä on myös asutusta, kunhan levollinen kävelyni saa sujua suhteellisen rauhallisesti.
Metsämieli - tarviiko metsään mukaan harjoituksia ja ohjeistuksia?
Viime vuosina olen havahtunut siihen, että ohjattuja luontopolkuja löytyy monen pöpelikön kulmilta. Onkohan tässä kyse siitä, että kun asiasta on kerran kiinnostunut, sen läsnäolon huomaa helpommin?! Luontokasvatus kuulostaa enemmän koululaisten rasteilta, mutta koirankin kanssa kulkiessa on ihan hauska joskus katsoa tarkemmin, mihin polun tekijät pyytävät suuntaamaan huomion.
Voiko omassa pihassa kokea luonnon terveyshyötyjä?
Yllätyin rivitaloon muutettuani, että kesäiset kasvien ja kukkien kastelut sujuivatkin mukavasti. Aiemmin asuessani kerrostalossa parvekkeella kukat kuihtuivat alta aikayksikön ja aiheuttivat lähinnä surumielisyyttä. Toki rivitalon pihassa vääriä valintoja on tullut tehtyä ja ruukuissa joidenkin kesäkukkien juuret ovat saattaneen ensin kärsiä kuivuudesta ja heti perään veden tulvimisesta. Seuraava etappi onkin ollut pystyyn kuoleminen tai märkänä nuupahtaminen. Huomaan kuitenkin että helteisinä aikoina lähes joka iltaiset kastelutuokiot ovat jollain tavalla rauhoittaneet, eikä sen jälkeen ole ollut tarvetta tehdä enää erillistä muodollista mindfulness-harjoitusta.
Mindfulness ja luonto
Luonnon ja ylipäänsä ympäristön äänet ovat yksi perusharjoitus, jota voi tehdä luonnossa kävellessä tai paikallaan istuessa. Kävelymeditaation yhdistäminen siihen on myös mukava kokemus. Jo pelkkä oman hengityksen kuulostelu ulkoilun lomassa käy läsnäoloharjoituksesta. Luonto jo itsessään rauhoittaa, joten ei muuta kuin metsään - tai kastelemaan pihakukkia!





Comments